Oct 31, 2019
 in 
Interviews

Emma Luukkala

T

aiteilijana Emma Luukkala on täsmällinen, herkkä innostumaan ja loputtoman utelias. Ajatus itsensä ilmaisemisesta tuntuu Emmalta vieraalta – hän kokea ennemminkin taiteen tekemisen tapana hypätä mukaan elämään – toisin sanoen, Emmalle taiteen parissa oleminen on tila, jossa hän tuntee olevansa eniten elossa ja olemassa.

Mikä on ollut sun tie maalariksi?

Vasta muutama vuosi sitten päätin toden teolla keskittyä maalaukseen ja olen ollut siitä lähtien onnellisempi kuin koskaan. Lapsena unelma-ammattini oli muotoilija ja aloitinkin lukion jälkeen opinnot Aalto-yliopistossa muotoilun osastolla. Opin muutamassa vuodessa paljon, mutta kaipasin käsillä tekemistä ja huomasin olevani kiinnostunut sellaisista häilyvistä asioista, jotka eivät usein mahtuneet hyvän käyttöesineen ideaan. Päätin ottaa välivuoden yliopisto-opinnoista ja menin vuodeksi Vapaaseen Taidekouluun maalaamaan elävää mallia. Kun sain etäisyyttä Aallosta, tuntui selvältä etten enää palaisikaan sinne. Pääsin Kuvataideakatemiaan ja työskentelin monilla eri medioilla videosta grafiikkaan. Maalauksen materiaaliopin kurssi oli kohdallani käänteentekevä ja se sai minut näkemään maalauksen ajankohtaisuuden.

Emma Luukkala, Siivo, Öljy kankaalle, 2019

Mitä sinua kiinnostaa tuoda ilmi teostesi kautta?

Viime aikoina minua on kiinnostanut sotkuisen arjen visuaaliset rytmit ja yllättävät rinnastukset. Maalaan havainnosta, mutta valitsen sellaisen tekotavan, joka muuttaa kuva-aiheen tunnistamattomaksi ja tuo samalla jotakin uutta näkyviin. Minua kiinnostaa kuvan teossa se vaihe, jossa melkein näkee jotakin, mutta aihe karkaa katsetta. Olen huomannut abstraktin ja esittävän välillä olevan alueen hyvin liukkaaksi. Yksikin yksityiskohta saattaa muuttaa ympärillään olevan abstraktin sommitelman osaksi esittävää kuvaa.Näyttelyssä olevien maalausteni lähtökohtana ovat valokuvat tavaraa pursuavista kodeista. Minua kiinnostaa näissä tiloissa oleva visuaalisen melun ja hiljaisen pysähtyneisyyden yhdistelmä sekä ihmisen moniulotteinen suhde materiaaliin. Toisaalta tavarakasat ovat täynnä potentiaalia ja merkityksiä ja toisaalta ne vievät tilaa liikumiselta ja elämiseltä. Huoneet ovat samaan aikaan sekä täysiä että onttoja.

Voitko kertoa työskentelyprosessistasi?

Iso osa tekemisestäni on polveilevaa puuhastelua. Saan aikaan kaaoksen minuuteissa ja istun tunteja lattialla maalaamassa testipaloja, aivan kuin lapsena askarrellessa. Innostun helposti erilaisista tavoista tehdä ja nautin suunnattomasti maalausmateriaalien laajoista mahdollisuuksia. Esimerkiksi paksuja maalauksiani varten olen kehitellyt itselleni täyteainereseptin liitujauhosta ja pellavaöljystä, jota viritän maalauksen tarpeiden mukaan. Uskon hitaaseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn ja arvostan elämänmittaista oppimista.

Emma Luukkala, Kasa, 2019, Öljyä kankaalle.

Kerroit, että olet opiskelujen kautta löytänyt materiaalin merkityksellisyyden uudelleen?

Tekemisen kautta vahvistuu tunne siitä, että työskentelee yhdessä materiaalien kanssa eikä yksin. Materiaalien ehtoja on noudatettava ja niihin on sopeuduttava. Jane Bennettin kirja “Vibrant Matter” vahvisti intuitiivisesti syntyneitä ajatuksiani materiaalien aktiivisesta roolista. Bennett kirjoittaa, että materiaalien arvostamisen yhdistäminen pinnalliseen kapitalistiseen kulutusmässäilyyn on aikamme ajatusvirhe. Amerikkalainen kaupallinen materialismi pitäisi hänen mukaansa nimetä uudelleen antimaterialismiksi, sillä aineen arvostaminen on siitä kaukana. Naomi Kawasen elokuvassa Kirsikkapuiden alla (2015) on mielestäni kaunis kuvaus syventyneestä ja kunnioittavasta materiaalisuhteesta.

Opintojeni aikana maalaamistani on vienyt eteenpäin se, että olen alkanut ajatella värejä materiaaleina eli pigmentteinä. Minun on helpompi valita ja sekoittaa pigmenttejä kun tiedän mistä ne tulevat. Eri pigmentit ovat kuin eri persoonia vaihtelevine ominaisuuksineen. Orgaaninen ja kevyt atsokeltainen tuntuu aivan eriltä kuin painava ja epäorgaaninen rautaoksidi tai läpikuultava kivestä hierretty maavihreä. Pigmenttejä käsitellessä vallitseva ajatus pääväreistä tuntuu kaukaiselta.

Emma Luukkala, Vieras I, Öljy ja tempera kankaalle, 2018
Emma Luukkala, Vieras II, Öljy ja tempera kankaalle, 2018

Sinulla oli kiinnostava näyttely Turussa kesällä, voitko kertoa siitä?

Kyllä! Järjestimme taiteilija Hanna Hyyn kanssa duonäyttelyn Turun Brinkhallin kartanon Pakaritupaan 11.-30.6.2019. 1800-luvulla rakennettu Ainutlaatuisessa näyttelytilassa ajan kulku on kouriintuntuvasti läsnä. Seinät ovat korkeat ja täynnä materiaalien kerrostumia. Tilan luonnonvalo kiehtoi visuaalisena ja tilallisena kontekstina. Pakaritupa on liukunut teostemme aiheisiin ja toisaalta teostemme myötä tila aktivoituu uudella tavalla katseen kohteeksi. Meitä kiinnosti kokea miten näin vahva ympäristö virittää teostemme tulkintaa. Olemme kiinnostuneita taiteen näytteillepanosta valkoisten nykytaidegallerioiden ulkopuolella. Haluamme tehdä osamme monipuolisen ja kiinnostavan näyttelykulttuurin rakentajina.

Mitä tekisit jos et maalaisi?

Restauroisin huonekaluja, suunnittelisin tekstiilejä tai leipoisin! Isoäitini on opettanut minua kutomaan mattoja kangaspuilla ja siinä yhdistyy monta asiaa joista pidän. Parasta sunnuntaihuviani on katsella videoita YouTubesta mitä erilaisemmista perinnekäsitöistä. Sen täytyy kertoa minusta jotakin!

Emma Luukkala on mukana Ripples -ryhmänäyttelyssäni kotonani Töölössä 20.11.-11.12.2019

Lisää Emmasta: https://www.emmaluukkala.com/

Emma Luukkala, Sälä, 2019, Öljy kankaalle
Emma Luukkala, Horror Vacui, 2018, Öljy mdf-levylle.